Share |

Kaikki lähti siitä kun Uolevi Sandell JAWAansa rassatessaan ryhtyi miettimään, löytyisikö lähistöltä muita vanhoihin moottoripyöriin hurahtaneita, että saataisiin aikaiseksi säännöllisiä kokoontumis- ym. ajoja. Liiemmin etsimättä mieleen nousi vanha ystävä Mauriz (MZ) Akkanen Kahvimaalta, jolle vanhoja konepyöriä on kertynyt useampikin. Kun kahdestaan on hankala järjestää tapahtumia, piti saada muutama muukin mukaan ja löytyihän niitä. Mukaan kutsuttiin Heikki "Hessu" Ahlgren, porukan nestori, joka on entisöinyt niin kaksi- kuin nelipyöräisiäkin kulkineita. Pohjolan Anterokaan ei kauan miettinyt kun mukaan pyydettiin. Antero on kiinnostunut kaikesta mikä paukkuu ja savuaa, kuten vanhat motskarit ja aseet. Kun vanhoista moottoripyöristä on kyse, Rauno "Rankku" Erolahti on itsestään selvyys siinä porukassa. Rankku ja hänen Trumppansa ovat kuuluja kautta maan.  Rankun entisöimät pyörät ovat hienompia ja parempia kuin aikoinaan tehtaalta lähtiessään. Immosen Henry, Henkka, on myös tiukka motoristi, joskin nyttemmin hurahtanut myös amerikkalaisiin puolivalmisteisiin. Porukan kuopus, vaikkakaan ei pienin, on ilmastointispesialisti Lauri "Late" Mellin. Laurilla on ongelma kun ei tahdo löytyä tarpeeksi suurta pyörää, jonka päällä iso mies ei näyttäisi naurettavalta. Siinähän he tulivat esiteltyä, seitsemän veljestä, joista kasvoi Nostalgiamotoristit  ry.


Uutiset

Ilmoittaudu 10.LUCA ajoon!! (24.01.2012 )
10. Länsi-Uudenmaan Classic-ajoon voi ilmoittautua vaikka heti.   "Ota Yhteyttä" ala..

Lähetä linkki ystävällesi (11.08.2011 )

Kuvia Tampereen reissusta 21.04.2012 (21.04.2012 )
Kuvia Tampereen reissulta lisätty albumiin.

NosMot_Keskiviikkoajot_ 2012 (13.03.2012 )
Keskiviikkoajojen 2012 kohteet!   Ajamme omia reittejämme kohteisiin … Saapuminen..

www.visitlohja.fi (04.02.2012 )
Juhla-ajon ilmoitus, löytyy myös Lohjan tapahtumien nettisivuilla.  Kalenterista kun ..